keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

VESTERINEN YHTYEINEEN levyjulkkarit, Tavastia Helsinki 13.2.2013




Tiedätkö sen tunteen, kun odotat jotakin todella kovasti, ja kun se vihdoin tapahtuu, ne suuret odotukset eivät täytykään?



Juuri näin salaa pelkäsin käyvän tällä keikalla. Edellinen Vesterisen keikkani oli ensimmäiseni, ja niin huikea, että sen fiiliksen uudelleen saavuttaminen olisi sula mahdottomuus.



 
 Tällä keikalla oli toki se erilaista, että saisin kuulla edellisenä perjantaina julkaistun uuden "TIEDÄN MILTÄ TUNTUU" -levyn biisejä.

Mutta silti eturivissä seisoessani kuukausia kestäneen päivien laskemisen jälkeen hieman pelkäsin, että olin huomaamattani asettanut tälle keikalle suhteettoman suuret odotukset.




Valot himmenivät.
Bändi saapui yksitellen lavalle.
Soitto alkoi kuin salaa.

Laulaja Tero Vesterisen aloittaessa ensimmäisen kappaleen ensimmäisen säkeen tiesin jo, että pelkoni oli ollut täysin turha.

Tämä on Vesterinen Yhtyeineen, ei syytä huoleen. Tämäkin keikka tulee olemaan huikea. :)






























Vaikka kyseessä olikin uuden levyn julkistamistilaisuus, biisien skaala oli erittäin laaja. Omat lempparit livenä ovat ehdottomasti Suurenmoinen elämä (jota olenkin hehkuttanut jo aiemmin) sekä Meidän elämää, molemmat uudelta levyltä. Yllättäjänä toimi levyn nimiraita Tiedän miltä tuntuu. Kun menette keikalle, kuunnelkaa se ajatuksella. Hieno kappale.






















Check out: Vesterinen Yhtyeineen  sekä  Vesterinen Yhtyeineen Facebook


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti